Pikkulin tuokiokorttikansio: Tule ulos, Pikkuli
Pikkuli EDU OyIsä ja äiti Lintusen poikaset sisko ja veli kuoriutuvat reippaasti, mutta pienin poikanen Pikkuli tarvitsee rohkaisua. Viimein Pikkuli saadaan ulos kuoresta, mutta hän pelkää kaikkea uutta. Uskaltaako hän ulos pesästä?
Tuokioissa käsitellään isoja teemoja, kuten rohkeutta yrittämiseen ja uuden kohtaamiseen sekä oman itsensä ja omien vahvuuksiensa löytämiseen. Keskeisenä teemana on se, että me jokainen olemme erilaisia, mutta silti yhtä arvokkaita; erilaisuuden hyväksyminen.
Tule ulos, Pikkuli on koko Pikkuli-sarjan ensimmäinen jakso, joten näissä tuokioissa painopisteen on tutustuminen sekä Pikkuliin että omaan itseensä. Tuokiokokonaisuuden tarkoituksena on luoda side lasten, Pikkulin ja muiden hahmojen välille. Lisäksi aikuisen tehtävänä on vahvistaa yhteisöllisyyttä ja lasten osallisuuden sekä ryhmään kuulumisen tunnetta.
Tämä paketti toimii loistavasti toiminnan käynnistämiseen ja uuteen ryhmään tutustumiseen. Se sopii myös alkusyksyyn ryhmäytymisen tueksi.
Tule Ulos, Pikkuli –tarinan käsittely koostuu viidestä tuokiosta:
Tuokio 1 Rohkeus / Kannustus Draama
Tuokio 2 Minä itse: Samanlaisuus / Erilaisuus Kädentaidot
Tuokio 3 Ylpeys / Vahvuudet Draama
Tuokio 4 Sinnikkyys / Erilainen oppiminen Liikunta
Tuokio 5 Innostus TVT
HUOM: myös verkkolaskumahdollisuus, lue lisää täältä.