Saako jouluna kiukutella?
On tämä niin jännittävää aikaa. Koskaan ei voi tietää missä ja milloin tonttu kurkkaa. Lapsia patistetaan olemaan kiltisti, ettei tonttu juoruile Joulupukille. Entäpä aikuiset? Tarkkailevatko tontut heitä lainkaan vai saavatko aikuiset kiukutella joulustresseissään ilman pelkoa? Pikkulin perheessä pohdittiin tätä eräänä iltana, kun isällä ja äidillä alkoi joulutunnelma kiristyä.
Loppujen lopuksi todettiin, että kiukuttelu on tietysti ihan normaalia lintuperheissä (lienee myös ihmisperheissä). Pikkulin perhe sopi, että kaikki ainakin yrittävät olla purkamatta kiukkuaan toisiin. Pikkuli keksi, että kovan kiukun tulessa hän menee uniankan kanssa sängyn alle katselemaan Pikkuli sanoo EI -kirjaa. Äiti muistutti, että usein kiukkuun auttaa sekin, että pääsee syliin. Sisko oli sitä mieltä, että tontut eivät juoruile Joulupukille kiukuttelijoista. Isä tuumi, että Pukkia kiinnostaa varmasti enemmän se, että kaikilla olisi turvallista ja kivaa kotona vaikka välillä vähän tunteet leimahtaisivatkin. Veli oli juuri sanomaisillaan ettei mitään tonttuja ole olemassakaan, kun ikkunan takana vilahti jotain punaista. Hän hiipi hiljaa kurkkaamaan ikkunasta eikä sanonutkaan mitään.
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.